Artikkeleita, esitelmiä ja kirjoituksia 1979–2010 Julkaisija Yli-Iin seurakunta Joutsen Median Painotalo, Oulu 2010

ISBN 978-952-92-8223-4 Sid., 304 sivua, koko B5, 4-värikuvitus

Kirjan hinta postitettuna kuluineen 32 euroa

Toivo Hyyryläisen tavoittaa numerosta 040-5866520

TAKAKANNEN INFO

Yli-Iin kirkkoherra, rovasti ja kotiseutuneuvos Toivo Hyyryläinen (s.1945 Puolangalla) on tähän Yli-Iin seurakunnan julkaisemaan juhlakirjaansa koonnut eri yhteyksissä pitämiään esitelmiä ja kirjoittamiaan artikkeleita vuosina 1979–2010.

Kirjan nimi Polkuja pohjoissuomalaiseen kulttuurihistoriaan ilmaisee teoksen sisällöstä olennaisen.

Tekijä kulkee hänelle läheisillä historian poluilla tuoden esille tuoreita näkökulmia kulttuuriin käsitteenä, kirjallisuushistoriaan, suku- ja henkilöhistoriaan, valtiollisen itsenäistymisen aikaan, sotahistoriaan, kansanperinteeseen ja paikallishistoriaan.

Teoksen lopussa on tekijän lyhyt henkilöhistoria ja kuvaliite.

Toivo Hyyryläinen on syntyisin kainuulainen. Hän on toiminut pappina synnyinseurakunnassaan Puolangalla. Pohjois-Pohjanmaalla Yli-Iissä hän on toiminut kirkkoherrana 29 vuotta. Hän on julkaissut kaksi omaa runokokoelmaa, näytelmien käsikirjoituksia ja musiikkia sekä useita
paikallishistoriaan liittyviä teoksia. Kainuulaisen runoilija Isa Aspin tuotannon suomentaminen ja toimittaminen toi hänelle Kainuun kirjallisuuspalkinnon (2004).

ESIPUHE

Tähän teokseeni olen koonnut vuosien varrella pitämiäni esitelmiä, artikkeleita ja muita kirjoituksia koskien pääasiassa Pohjois-Suomen kulttuurihistoriaa. Virkatyössäni kahden maakunnan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan, alueilla monissa luottamustehtävissä ja jatko-opinnoissa olen pyrkinyt ”kuuntelemaan kuusta, jonka juurella on asunto”.

Huomaan, että harrastuneisuuteni on ulottunut kulttuurihistorian monille alueille. Polut sinne ovat rikastuttaneet elämääni kokonaisuudessaan. Esitelmien ja kirjoitusteni kautta olen pyrkinyt myös jakamaan toisille työni tuloksia.

Aihevalinnassa olen etsinyt uutta, tuoretta tutkisteltavaa ja mielestäni julkistamisen arvoista. Toivon, että runsaasta aineistosta löytyisi virikkeitä myös tutkijoille ja asianharrastajille. Osa artikkeleista on alkujaan dokumentoitu, mutta yhdenmukaisuuden vuoksi ja laajaa lukijakuntaa ajatellen olen lähteiden luetteloinnin jättänyt pois.

Kiitän kirjani julkaisijaa Yli-Iin seurakuntaa, joka on suonut minulle mahdollisuuden virkatyöni ohella osallistua kolmen vuosikymmenen aikana laaja-alaisesti ympäröivän kotikuntani Yli-Iin ja maakuntani Pohjois-Pohjanmaan elämään.

Samalla kiitän seurakuntalaisiani ja kaikkia teitä, joiden kanssa olen kulkenut yhdessä lyhyemmän taipidemmän matkan. Syntymäkuntani ja entinen virkapaikkani Puolanka ja Kainuu ovat myös hyvin edustettuina aihevalinnoissa. Synnyinseutu on luonnollisesti merkittävä ihmisen elämässä. Olkoon tämä kirja kaikille teille lämmin kädenpuristus jättäessäni virkatyöni ja siirtyessäni eläkkeelle.

Vuosien varrella erilaisissa yhteyksissä kohtaamiani yhteistyökumppaneita kiitän lämpimästi. Valto Pernu -säätiö on työskentelyapurahalla tätä kirjaa varten tukenut minua. FM Marita Turtiselle kielenhuollosta ja TaM Anna-Kaisa Pääkkölälle graafisesta toteutuksesta lausun lämpimät kiitokset. Myös VKK-Media Oy:n toimitusjohtajalle, pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille Heimo Turuselle ja Painotalo Suomenmaalle parhain kiitokseni kirjan painotyöstä.

Yli-Iin Pappilassa 8.syyskuuta 2010 Toivo Hyyryläinen

SISÄLLYS

Lukijalle

Julkaisijan saatesanat

Sisällys

I Polkuja kulttuuriin

II Polkuja kirjallisuuteen

III Polkuja musiikinhistoriaan

IV Polkuja suku- ja henkilöhistoriaan

V Polkuja valtiollisen itsenäisyyden aikaan

VI Polkuja sotahistoriaan

VII Polkuja kansanperinteeseen

VIII Polkuja paikallishistoriaan

IX Polkuja – Toivo Hyyryläinen

I POLKUJA KULTTUURIIN

Lasimaalaus 10
Kirkko ja taide 12
Messenius on täällä 13
Kristillisen kulttuurin juuret 14
Kierikin strategiat 16

II POLKUJA KIRJALLISUUTEEN

Varhainen kainuulainen Runeberg-suomennos 20
Kohise, villi aalto 22
Runoilija Isa Aspin muisto elää 25
” Jäi laulun ruusut haudalleen” 32
” Siellä pauhaavat kosket” 40
Miksi, sydämeni sinä, nuku et? 44
Isa Aspin sadut ja lastenrunot 47
Edvard Merikari Iin ja Yli-Iin paikallisrunoilijana 50
Aaro Hellaakosken sotarukous 54
Runoilija Piispa Frans Michael Franzénin hengellinen tausta 56
Kirjailijapappi Ville Muilu 60Sururuno Henrik Sundista 67
Pappi ja Pegasos 70
Kannel ja kappa 75
Aleksis Kiven pohjoinen ystävä 80
Kajaanin kirkkoherra L.H. Backmanin katekismus 1700-luvulta 84
Kainuulainen spiritualiteetti 87
” Metelin kirkon haltia” 94
Sepän kirja – Oulun seudun kirjahistoriaa 97
Kansankirjailija Juhana Kokko 100
” Hyodyllinen huwitus” 104

III POLKUJA MUSIIKIN HISTORIAAN

Kansallislaulumme historiaa 110
Lydia Lagus – laulajatar ja piispatar Oulussa 114
Kanttorien yhdistystoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla 116
Pohjois-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiirin vaiheita 120
IV POLKUJA SUKU- JA HENKILÖHISTORIAAN
Puolangan ensimmäinen pappi 124
Johan Fredrik Thauvón 126
Sepän juurilla 130
Kaksi pohjoista seppää 136
Lestadiolaisuuden alkuherätyksen ajoista Iissä ja Yli-Iissä 140
Kappale Sepän sukuhistoriaa 142
Erkki Laurmaa 144
” Porin Neiti” – Yli-Iiläistä henkilöhistoriaa 147
Hiihtäjä-Kallen muisto elää 151
Pekka Nyman – tukkilaiskisojen mestari Kierikistä 154
Hovineuvos Johan Nylander ja Olhavan lasiruukki 156
Maria Garvolia – Lapin äiti ja Iin ruustinna 163
Maaherran puheilla 168
Kakkojen sukutarina 172
Hyyryläinen-suvun vaiheista Kainuussa 174

V POLKUJA VALTIOLLISEN ITSENÄISYYDEN AIKAAN

Suomen valtiollisen itsenäistymisen historiaa 178
Jääkäriliike Yli-Iissä 186
Valtionhoitaja Mannerheimin matka Ouluun 189
VI POLKUJA SOTAHISTORIAANSuomen sodan uskonnollinen tausta 194
Virren voima Siikajoella 197
Muistelmia kenttäpiispa Toivo Laitisesta 200
Pastori Eino Kuuselan sankarikohtalo 204
Yli-iiläisten sotataival 208
Seppele 211

VII POLKUJA KANSANPERINTEESEEN

Kainuulaisista häätavoista 214
Kirkollisia kansantapoja Puolangalta 217
Puolangan vanhoista kirkkomatkoista 221
Vanhaa jouluperinnettä Iistä 224

VIII POLKUJA PAIKALLISHISTORIAAN

Yli-Iin seurakunnan ja kunnan perustamisvaiheet 228
Kirkko ja paimenet 232
Yli-Iin hautausmaiden historiaa 239
Tervetuloa kotiin 242
Pienen pojan hautajaiset 244
Tuhkasta nousi temppeli 246
Yli-Iin entisistä tulvista 249
Yli-Iin entisiä tulvia 251
Yli-Iin siirtolaisuuden surun päivä 253
Yli-Iin tulevaisuuden haaste 255
Yli-Iin Metelinkirkko 256
Kansan havaintoja Iijoen lohesta ja arvokaloista 258
Iin Kestilän höyrysaha 150 vuotta 261
Siuruan sahan vaiheita 264
Jakkukylän elävä kotiseutuperinne 267
Yli-Iin ensimmäinen koulu 269
Yli-Iin Tannilan koulujen historiaa 272
Lasiruukin kylä 286
Ylikiimingin kunnan vaiheet 288
Mitä meistä tulee isona? 292

IX POLKUJA- TOIVO HYYRYLÄINEN

Polkuja – Toivo Hyyryläinen 296
Jälkeenpäin 300

Pohjoista laatukirjallisuutta kustantava Väyläkirjat julkaisee kotiseutuneuvos rovasti Toivo Hyyryläisen uuden kirjan ”Toivon kipinöitä”. Kirja on yhdistetty hartaus- ja runokirja. Jokaisen hartauden yhteydessä on siihen liittyvä ja hartautta syventävä runo.

Hartauksiin liittyy usein virsi tai hengellinen laulu Raamatun sanaan perustuvan puheen lisäksi. Tähän kirjaan Toivo Hyyryläinen on koonnut 81 hartauskirjoitustaan ja saman verran runojaan, yhden kunkin hartauden yhteyteen. Hartaudet ovat pidetyt eri aikoina kirkossa ja muualla erilaisissa tilaisuuksissa sekä kirjoitettu lehdissä.

Hartauksien ja runojen kehyksenä ovat kirkkovuoden juhlat ja keskeiset ajankohdat. Hartauspuheet ovat olleet alkujaan kirjoitettuja.

Mukaan otetuista runoista kaikki ovat hänen kynästään lähtöisin. Runoissa on muutamia hänen suomentamiaan tai kielellisesti uudistamiaan vanhoja runoja. Suurin osa niistä on aikaisemmin julkaisemattomia. Osa on valittu runoteoksista ”Merkillinen joulu” (2006), ” Luonto ylistää” (2011)   sekä esikoiskokoelmasta ”Laula sateenkaari” (1995).

Toimittamistaan ja suomentamistaan Suomen ensimmäisen naispuolisen taiderunoilijan Isa Aspin runokokoelmasta ”Kohise, villi aalto” (2003) hän on saanut Kainuun kirjallisuuspalkinnon. Oululaisen Suomen ensimmäisen naispuolisen virsirunoilijan Elsa Holmstenin kielellisesti uudistamistani virsirunoista on valittu hartauksien yhteyteen runoaineistoa, jotka sisältyivät Hyyryläisen kirjoittamaan näytelmään ”Lasimeri”. Runoilijapiispa Frans Michael Franzénin muutamia uskonnollisia runoja Hyyryläisen suomentamina sisältyy kirjaan.

Mainittakoon että uudessa virsikirjan lisävihkossa on Toivo Hyyryläisen sanoittama virsi ”Hetkeksi hiljene, maa” (n:o 935). Evankelisessa laulukirjassa ”Siionin kannel” on hänen tekemänsä virsi ”Kaipaa peura janoissaan” (n:o 255).

Runot on tarkoitettu syventämään, selkeyttämään ja elävöittämään hartauskirjoitusten aihepiiriä. Niistä löytyy säveltäjille sopivia tekstejä. – Hartauksien ja runojen keskeinen sanoma on Kristuksessa oleva toivo. Jumalan armon ja rakkauden kipinät voivat tänäkin päivänä sytyttää, voimaannuttaa ja valaista tietä eteenpäin, Toivo Hyyryläinen sanoo.

”Toivon kipinöitä”- kirja julkaistiin 2017. Sitä voi tilata sähköpostitse suoraan kirjailijalta. Yhteystiedot ovat: Toivo Hyyryläinen, sähköposti toivo.hyyrylainen@digitoi.fi tai p. 040 5866520. Kirjan hinta on 25 euroa/kpl. Postikuluja ei tarvitse maksaa

IHME ANOPPILASSA

Mark. 1:29–39

Maailmassa eletään monin tavoin epävarmoja aikoja. Talouden perusteet horjuvat. Ihmisten erilaiset käsitykset aiheuttavat eripuraa ja sotia. Perusturvaa ja sen toteuttamisen resursseja pohditaan. Kaiken keskellä yksityinen ihminen kamppailee omien taloudellisten ja terveydellisten huolien keskellä. Kriisi voi olla uskon kysymyksiin liittyvä. Pietarin anoppi, josta ensi sunnuntain evankeliumi kertoo, löytyy tänä päivänä hyvin läheltä, ehkä omasta kodista, ehkä palvelu- tai hoivakodeista, missä omaishoitajat tai laitoksen henkilökunta suorittavat jokapäiväistä, monesti raskasta työtään.

    Raamatussa kerrotaan miten Jeesus kuultuaan sairastapauksesta meni ystävänsä Pietarin anoppia katsomaan ja tervehti häntä kädestä pitäen. Kuume rupesi laskemaan. Kohta anoppi virkistyi jalkeille ja ”alkoi kahvin keittoon”, kuten täällä omalla seudullamme on tapana vieraita kohdella.

    Kohtaaminen oli sinänsä pieni ja arkinen tapaus, mutta sen vaikutukset olivat uskomattoman myönteiset. Sitten Jeesus ystävineen lähti eteenpäin, mutta Pietarin anoppilaan jäi tyytyväinen ja virkeä ihminen. Jeesuksen käynnin jälkeen päivä paistoi kuin kirkkaammin ja ”pelargonia kukki” iloisemmin mummon ikkunalla. Usko ja luottamus tähän hetkeen ja huomispäivään vahvistuivat.

    Mitä opimme tästä Pietarin anopin evankeliumista? Kohtaamme ihmiset, jotka tekevät työtään auttaakseen ja hoivatakseen toisia. Siinä tartutaan käteen, pannaan kuumemittaria paikalleen, syötetään, jutellaan ja sanotaan neuvon ja rohkaisun hyviä sanoja.  Usko parempaan kannustaa sekä auttajaa että autettavaa. Kristityn kutsumus toteutuu silloin, kun ”oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee”. Tarvitaan rohkeutta tehdä hyvää, kun sydän käskee. Sellainen on ystävä.

YSTÄVÄN KÄSI

Ystävän käsi on niin lämmin,

mikään ei kosketa lempeämmin,

ystävän kättä korvaa ei kukaan,

kuljen vasta- tai myötä sukaan.

Ystävän kättä kaipaan silloin

kun yksinään istun pimein illoin,

hädässä tunnen ystävän vasta,

kättään kiellä ei auttamasta.

Ystävän käsi vielä on työssä,

auttaen, rukoillen, valvoen yössä,

ystävän käsi siunaten antaa,

ystävän huolia omanaan kantaa.

Ystävän käsi, silloinko vasta

huomaat, kun lakkaa puristamasta

kätensä vielä auttava aina

kiittäen nytkin käteesi paina.

Toivo Hyyryläinen, ”Ystävän käsi” 1995.

Arne Anderson USA:n Michiganin Hancockista etsi vanhempiensa sukujuuria Puolangalta ja Nivalasta. Hänen isänsä isä on muuttanut Puolangalta Yhdysvaltoihin. Äiti on Amerikkaan tullut Nivalasta.

Tulee lämmin mieli, kun katselee juuriaan. Se on mainio asia, kun juuret löytyvät. Ihmettelen, kuinka Suomen kirkolla on niin hyvät henkilötiedot

Arne jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Perheeseen kuuluu kolme poikaa perheineen eli Robert, 50-vuotias johtaja; Jon, 45-vuotias opettaja ja Scott, 40-vuotias rehtori sekä kuusi lastenlasta.

Arne Anderson tapasi Puolangan Kiiskilän pappilassa Hannu Hyyryläisen ja Irma Tammelanderin.
Ukki muutti Puolangalta
Vanhin löytynyt esi-isä on Lauri Hyyryläinen, joka on syntynyt vuonna 1727. Hänen kotipaikkansa on Oterma 3.

Arnen esivanhempia ovat Lauri Hyyryläinen s. 12.6.1777 Otermalla ja kuoli 23.8.1847.

Ensimmäinen vaimo Kreeta Väisänen s. 7.8.1792 ja k. 12.6.1816. Toinen vaimo Anna Antintytär Väyrynen s. 11.5.1787 ja k. 11.10.1832.

Kuorevaaran kinkeripiirissä eli Aittokylässä oli Arnen ukin isä Antti Hyyryläinen s. 20.12.1817 ja k. 13.1.1880. Puoliso Liisa Juhontytär Matero s. 7.10.1814 ja k. 31.7.1889.

Kirkonkirjat kertovat, että Arnen ukki Anders Hyyryläinen on syntynyt 4.11.1852 Puolangalla. Hän meni Amerikkaan 1884 ja kuoli siellä 27.2.1934.

Ukki vihittiin 25.7.1875 Brita Kaisa Valborgintr Heikkisen kanssa, syntynyt 28.3.1852. Heikkinen meni Amerikkaan 1890 ja kuoli siellä 28.7.1925.

Arnen isä oli Amerikassa syntynyt John Arvid Hyyryläinen ja äiti Iida Saviluoto Nivalasta. Pariskunnalle syntyi 11 lasta eli 6 poikaa ja 5 tytärtä.

Arne on nuorin pojista ja hän taitaa vielä äitinsä suomenkielen. Nivalassa sukua edustaa muun muassa Eero Juola.

Arnen isä muutti sukunimensä Hyyryläisestä Andersoniksi, kun Amerikassa ei tunneta yytä ja äätä.

Veteraani matkustaa

Arne on syntynyt Hancockissa 14.6.1934. 81-vuotias veteraani matkustaa edelleen yksinään niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Suomeen hän tuli Amsterdamin kautta.

Arne Anderson on tehnyt elämäntyönsä teknillisen koulun rehtorina Michiganin Escanabassa ja Iron mountainissa.

Kun aloitin, niin koulussa oli 135 oppilasta ja nyt siellä on lähes 3000 opiskelijaa.

Arne suoritti asepalveluksensa Yhdysvaltojen merivoimissa ja viipyi siellä neljä vuotta.

Puolangalla Arne tapasi isänsä puolen sukulaisista muun muassa Hannu Hyyryläisen, joka on perehtynyt sukututkimukseen. Puolangalla hän tapasi myös Irma Tammelanderin, joka on omaa sukuaan Heikkinen. Puokion Kuivikon Jokelaisilla on sukuyhteys Hyyryläisiin.
Oiva Turpeisen teos Lännenlokarit Kainuusta Amerikkaan kiinnosti Arne Andersonia.

Suomi on paras paikka
Arne tunnustaa, että Suomi on paras paikka maailmassa asua.

Täällä on niin rauhallista, luonto on puhdasta, ruoka on hyvää ja ihmiset ovat mukavia. Historiaa on paljon nähtävissä. Täällä kaikki voi hyvin. Kenellekään ei ole tappotuomioita. Kaikki koittavat auttaa, jotka tulevat vastaan.

Arne tietää, mistä puhuu. Hän on käynyt Suomessa 30 kertaa vuodesta 1988 alkaen. Takavuosina hän kävi Suomessa kaksikin kertaa vuodessa, kun hirven metsästys kiinnosti Iisalmen seudulla.

Eläkkeellä ollessaan Arne Anderson on ollut vieremäläisen Ponssen agenttina Amerikassa. Ponsse Oyj valmistaa metsätyön monitoimikoneita eri puolille maailmaa.

Edellisen kerran Arne kävi Suomessa kuusi vuotta sitten. Silloin oli Hyyryläisen sukuseuran kokous Kouvolassa.

Hyyryläisiin Arne sai yhteyden, kun Marquetin televisiossa toimittaja Carl Pellonpää haastatteli Leena, Mauno ja Elli Hyyryläistä tunnin ohjelmassa ”Suomi kutsuu”.

Mauno Hyyryläinen
Teksti ja kuvat

Sano Hyyryläinen

Sanontoja, sutkautuksia, vitsejä ja viisauksia ottaa vastaan:
Simo Hyyryläinen
Volttikatu 26H
45120 KOUVOLA
email: simo.hyyrylainen1@outlook.com

JENNI KERÄNEN, Paltamo.
Muistelmia 1950-luvulta.

MARI VÄISÄNEN, os. Hyyryläinen Puolangan Kiiskilästä oli kyläilemässä tyttärensä Jennin luona. Keräsillä oli jo sen aikuinen pyykkikone Veera. Oli pyykkipäivä ja Jenni pyysi myös äitinsä antamaan alusvaatteitaan pesuun. “Kyllä minä ne illalla pesin, mutta ota vain, niin saavat olla siinä heilussa.”

Lasten lausumia:
Keräset lähtivät Ruotsiin sukulaisvierailulle. Oli ajettu Paltamosta n. 10 km Oulun suuntaan. “Onpa kauniita maisemia täällä Ruotsissa”, totesi 4 vuotia Eila.

Samalla matkalla oltiin ruotsalaisessa kirkossa tilaisuudessa, jossa siunattiin 3 vainajaa. Eila kysyi: “Äiti, kuka sen viimeisen papin hautaa, kun kaikki ihmiset kuolee?”

Eila ei vielä osannut r-kirjainta. Sedän perhe asui Harju-nimisessä talossa. Kirkossa muistui sukulaiset mieleen ja niinpä hän kysyi: “Onkohan ne Haljut täällä kirkossa?”

Kotikin tuli Eilalle mieleen: “Mahtaa se kotona puhelin soida, mutta tietääpä ne, että me ollaan Luotsissa.”

“Yön vanha leipä, vastakirnuttu voi ja uuvet potaatit, kelpas sitä sulhasmiehem mutia.” (mutustella)
Sanoi ensimmäisellä kosiomatkallaan ollut ANTTI MATINPOIKA HYYRYLÄINEN s. v.1806 Mäntyharjun Papinpojassa, k. v.1883 Ristiinan Närhiässä.

Antti avioitui 41 vuotiaana Helena Tuukkasen kanssa. Yhteiselo päättyi 11 vuoden
jälkeen vaimon kuolemaan. Tämän jälkeen kerrotaan Antin usein huokaisseen: “Ah sitä Liena vainaata”.

Aviosta jäi kolme poikaa ja Antti otti lastensa äitipuoleksi itseään 30 vuotta nuoremman Kristiina Mannisen. Parin vuoden kuluttua hän kuoli synnytykseen.

Kolmannen kerran Antti avioitui ikäisensä lesken, Maria Närhisen kanssa. Tämä eukko-Mari hoiti Liena-vainaan pojat aikuisiksi ja liitto päättyi 21 vuoden jälkeen Antin kuolemaan.

“Josset juo mielelläs ni juot siä väkiste”,
sanoi KUSTAA KUSTAANPOIKA HYYRYLÄINEN, s.1900 Ristiinassa, k.1986 Ristiinassa.
Veljen tytär oli kyläilemässä ja esitteli Impi-emännän kahvin keittoa sanoen: “En nyt jois mielelläin”.

“Elä pyyä pyhänä tehnä, on sitä aikoo arkennakkii.”
Sananpartta käytti Ristiinan Koljolassa maanviljelijänä ja sivutienistinä kauppiaanakin elänyt
EINAR EERIKINPOIKA HYYRYLÄINEN, s.1896, k.1968

“Kyllä tuo muija on sähkön jälkeen halvinta työvoimaa”,
sanoi puuseppä Aati Ilmari HYYRYLÄINEN, s.18.4.1902 Hirvensalmella, muutti 1920-luvulla Kotkaan, jossa kuoli 1961.

“Nyt on mulla omat hampaat! Tähänastiset ol’ Luojalta lainatut.”
sanoi proteesinsa maksanut Seppo Hyyryläinen, s.1942 Hirvensalmella, nykyisin Heinolassa

“Ei lopu vesi kupista eikä kuhmut otasta eikä työtöntä päivää näe.”
sanoi ARVI HYYRYLÄINEN Puolangan Kiiskilästä, s.15.10.1904 k.28.10.1988

“Ruoka ei syyven lopu, vaan se on saumattovuuessa.”
sanoi Maija HYYRYLÄINEN Puolangan Kiiskilässä, s.28.9.1904 k.15.2.1980

“Oon syönä ihteni irti kalasopasta”
sanoi Martta Hyyryläinen, kun olivat syöneet kalakeittoa parina päivänä ja tytär ehdotti iltapalaksi lämmitettyä kalasopan loppua.
Martta Hyyryläinen oli Mäntyharjussa, viimeksi Mynttilässä, jossa kuoli 1971.

Aion tässä vapaasti kertoa ja koota tiedon sirpaleita asiasta joiden yhdistäminä olemme koolla täällä Kajaanissa — omasta suvustamme. Tällainen lähestymistapa on ymmärrettävää. Virallinen esitelmä sisältää niin paljon yksityiskohtia, nimiä ja vuosilukuja että vaikea on seurata ja jäsentää mielessään asioita.

Ensimmäinen tosiasia on että olemme suurin osa Hyyryläisiä mutkan kautta tai suoraan. Itse emme sukunimeämme valinneet vaan ruotsalainen virkamiehistö antoi meille nimen, joka parhaiten ilmaisi asumisen suhteen asemaamme – hyregäst tulee ruotsinkielestä ja vuokraajaa se sananmukaisesti tarkoittaa. Nimen sisältöä on tarkennettu. Hyyryläinen merkitsi alkujaan pellon vuokraajaa, vuokraviljelijää.

Kun presidentti Svinhufvudin kotiseudulta Luumäeltä muutti sukua Pellosniemen pitäjään nykyisen Mäntyharjun tienoille itä-koillispuolelle, vakiintui kylän nimeksi suvun mukaan Hyyrylä. Vuoksenlaaksoa pidetään Mäntyharjun savolaisasutuksen kehtona, ja Hyyryläisten suvussa on myös karjalaista ainesta. Kylän nimi Hyyrylä esiintyy muuallakin suvun käyntikortissa. Mainitulla Luumäellä oli Hyyrylän kylä ja Hyyrysen maakirjatalo. Vastaavanlaisia nimiä löytyy Mikkelin seudulla Pellosniemen pitäjässä ja Kangasniemellä. Mäntyharjulla ja Mikkelin maalaiskunnassa on Hyyrylän kylä ja Hirvensalmella Kilkin kylässä Hyyrylän maakirjatalo. Hyyrylän lisäksi Huopola, Tilikkala ja Ollikkala muodostivat Mäntyharjun savolaisasutuksen ennen Kainuuseen muuttoa.

Lappilaisten oli väistyttävä pohjoisemmaksi karjalaisten, hämäläisten ja savolaisten muuttajien tieltä. Eräasutuksen aika päättyi 1400-luvulla. Kustaa Vaasan johdolla oli ryhdytty opettelemaan kruunun tavoille. Uuden ajan alussa Kustaa Vaasan aikana koettiin jatkuvana rasituksena Pähkinäsaaren rauhan raja (1323), jossa ei ollut selvästi määritelty naapurivaltioiden oikeuksia. Siksi sodat ja kahakat rasittivat myös savolaisia talonpoikia. Verokarhu monin vinkein kuului erämaankin eläimistöön. Ruoka-Ruotsin asettamat ylläpitovelvollisuudet, valtakunnan puolustukseen liittyvät hankkeet kuten Viipurin, Hämeen ja Olavinlinnan rakentamiseen osallistuminen koski myös Pellosniemen hallintopitäjän asujamistoa ja näin myös sukuamme.

Muuttoliikkeen alkaessa Kainuuta kohti ei savolaisilla vielä ollut paljonkaan peltoja. Kaskiviljelyä harjoitettiin. Hyyrylän kylän seudulla Mäntyharjulla talossa oli keskimäärin yksi hevonen, kolme lehmää, kolme lammasta ja yksi sika. Yli 10 lehmän talouksia ei Mäntyharjulla ollut. Lehmät olivat pieniä ja pitkäkarvaisia ja huonoja lypsämään. Talvet ne söivät olkia tai kaislaa ja olivat ummessa. Kolme lehmää tuotti 8,5 kiloa voita vuodessa. Voi oli haluttua verottajalle.

Kustaa Vaasan asutuspolitiikka lupauksineen synnytti Mikkelin seudulta Pellosniemen hallintopitäjästä muuttoliikkeen Kainuuseen 1500-luvun puolivälissä, jolloin jo ennen vuotta 1558 mainitaan Hyyryläiset muuttajien joukossa. Sukututkija Aarre Läntinen on suvustamme merkinnyt seuraavat tiedot:

HYYRYLÄINEN-suku Pellosniemi 1555 ja 1563 Kainuu

1569 Kiehimänjoki, 1616 Kiehimänsuu, 1633 Melalahti ja

Kiehimänsuu, 1650 Kiehimänsuu ja Väyrylä, 1662 Kiehimänsuu,

Hyrynsalmi ja Väyrylä, 1671 Melalahti, Oterma

ja Kiehimänsuu, 1687 Oterma, Kiehimänsuu ja Vuokki,

1706 Oterma ja Kiehimänsuu sekä 1713 Oterma

Sama tutkija huomioi että muuttaneiden etunimiä ja patronyymejä vertaamalla voidaan päästä suvun lähtöpaikan jäljille. Kiehimänsuun Hyyryläisille nimivastineita löytyy Mikkelin seudulta.

Ilmeisesti myös Hyyrylän Papinpojan rustholli on saanut nimensä siitä, että Jaakko Pietarinpoika (kirkkoherrana 1595-1626) hankki sen itselleen ja sinne jäi hänen poikansa Pertti pitämään sitä ratsutilana. Mäntyharjun Hyyrylän kylä, jota Papinpojan ja Vitikkalan rusthollit myöhemmin hallitsivat on kylän nimeen perustuva olettamus suvun lähtöpaikasta.

Hyyrylänmäki Hyyryläisten ensikotina Kainuussa
Kainuuseen muuttaneille Hyyryläisille suvusta nimensä saaneesta Hyyrylänmäestä Kiehimässä eli mykyisen Paltamon kirkonkylän seudulla tuli suvun pääasiallinen asuinpaikka. Tänne katsottiin sopivaksi vuonna 1954 pystyttää suomussalmelaisen kuvanveistäjän Jooseppi Mannisen suunnittelema Kainuun asutuksen muistomerkki. Suvulla etunimet Lauri ja Niilo näyttävät olleen jo tuolloin tämän sukuhaaran käytettyjä nimiä. Niilo asui Haatajassa ja Lauri Lantossa. On pantu merkille suvun asuinpaikkauskollisuus myös Kainuussa. Suku tuli Kiehimään nykyisen Paltamon kirkonkylän tienoille ainakin 1569 ja asui siellä pääasiassa 1600—1700-luvun vaihteeseen saakka, jolloin Otermasta nykyisen Vaalan ja Puolangan Puokion kylistä tuli toinen etappi. Sota ja nälkä, mm. 1690-luvun nälkävuodet painoivat ihmiset liikkeelle parempaa etsimään. Ala-Sotkamon Hyyrylään (talo nro 16) muutti 1600-1700- luvun vaihteessa Hyyryläisiä vaikka käyttivätkin Hyry-sukunimeä. Hyry oli myös oma sukunsa ja Hyrynsalmi esimerkiksi ei ollut suvun mukaan nimetty.

Hyyrylänmäen Hyyryläisistä näyttää tulleen hyvin menestyneitä karjan pitäjiä ja pellon perkaajia. Myhkyrin isäntä Heikki Hyyryläinen oli Kainuun suurimpia viljan viljelijöitä ja Lanton isännät Lauri ja Niilo Hyyryläinen menestyneitä karjan kasvattajia. Heitä tai Paltamon pappilaa kuvaava oli sanonta:

Sata sarven kantajata,

tuhat turkin antajata,

yheksän uroshevosta,

rankkitamma kymmenes.

Hyyryläiset olivat aikansa talonpoikia ja maanviljelijöitä. Mutta olipa joukossa erikoisen ammatin edustaja: Kainuun kihlakunnan piiskuri Pekka Hyyryläinen 1600-1700-luvun vaihteessa. Hän pani toimeen käräjien langettamia rangaistuksia. Lieneekö ollut sukuperintöä, kun Pellosniemelläkin toimi Hyyryläinen samassa ammatissa.

Oterma ja Puokio suvun tyyssijaksi

Voi vain arvailla miksi Hyyryläiset jättivät Kiehimävaaran Paltamossa ja muuttivat Otermalle ja Puokiolle, jotka tuolloin tuolloin 1600-luvun lopussa kuuluivat vielä yhtenäiseen Paltamon seurakuntaan. Sodat ja nälkä olivat varmaan asumisen uhkana. Vuonna 1671 mainitaan jo Hyyryläinen-suku Otermalla, kun Hannu Hyyryläinen viljeli Otermalla sijaitsevaa Hyyrylän taloa. Kysymyksessä oli Puokiolla sijaitseva Hyyrylä, josta isossa jaossa muodostuivat Väisälän ja Puokion Laamalan maakirjatalot. Seuraava isäntä talossa Hannun jälkeen oli Lauri Hyyryläinen.

Varsinaisella Otermalla oli talo, Kekkola, jonka isäntänä (1695—96) oli Pekka Laurinpoika Hyyryläinen (k.1696) ja vaimo Kaisa Puokion Hyyrylästä. Väyrylänkylällä v.1687 suku tavataan myös Väyrysiin yhdistyneenä.

Kiiskilä suvun pysyvä asuinpaikka Kainuussa
Kiiskilän maakirjamerkintä on Heikkilä nro 7 Oterman kylässä. Se oli aikaisemmin kruununtila, jonka Lauri Niilonpoika Hyyryläinen lunasti vuonna 1760 perintötilaksi 19 hopeataalarin hinnasta. Kiiskilästä tuli Hyyryläisten pysyvä asuinpaikka. Tila kuului Säräisniemen Oterman kylään ja alueliitoksella 1916 siirrettiin Puolankaan. Aivan uusi näköala Kiiskilän asutushistoriaan on se, että tilalla asui ennen Hyyryläisten omistusta eri sukuja. Simo Mäkelä on heistä laatinut luetteloa Vaalan pitäjäsanakirjassa. Pohjolaisten sukuseuran sivuilla huomasin suvun kantaisän todella Olli Pohjolaisen asuneen Otermalla, mutta taloa ei asiakirjoissa ole nimeltä mainittu:

sukupolvi: Olof eli Olli Pohjolainen, uudisraivaaja Oulunjärven pitäjästä s. 1570-luvun vaiheilla Oulunjärven Oterman kylässä Kainuussa.
Vuoden 1607 voudintileissä on ensimmäinen merkintä Olli Pohjolaisesta Oulunjärven pitäjän Oterman kylässä. Hänellä oli pojat Pehr, Olof, Hans, Isak ja tytär Kirstin. Olot vuonna 1595 tehdystä Täyssinän rauhasta huolimatta olivat yhä rauhattomat ja vuonna 1611 muun muassa Oterman kylä poltettiin talo talolta kokonaan.

Uudisasukkaiden elämä oli muutenkin kovaa ja alkeellista. Pääelinkeinoina olivat edelleen metsästys, kalastus, kaskiviljely, karjanhoito ja pienimuotoinen peltoviljely. Olli Pohjolainen asettui asumaan Vihtamon kylään, joka oli viljavaa seutua, mutta myös hallanarkaa. Kainuussa kalastuksen ja metsästyksen ohella karjanhoidolla oli suuri merkitys, koska monien katovuosien yli päästiin karjan turvin. Olli Pohjolaisella oli vuoden 1627 verotuksen perusteena karjaa: 1 härkä, 5 lehmää, 4 hiehoa, 8 vuohta, 4 lammasta 1 sika ja 1 porsas.

Olli Pohjolaisesta Kiiskilän asukkaana kielii Pohjolanjoki Kiiskisjärvestä Myllykosken jatkeena Mätäsjärveen. (Simo Mäkelä, Vaala—Oulujärven pitäjä, s.250-251).

Olli Pohjolaisen talo (Kiiskilä?) jäi autioksi vuoteen 1616 saakka ja seuraava isäntä oli Heikki Virkkunen (1616—1622), sitten Heikki Kiiskinen (1622—1629). Näistäkö Heikki-isännistä Heikkilä nimi tuli ja Kiiskinen nimestä Kiiskilä myöhemmin? Kiiskilän historiassa seurasi pitkä autioitumisen aika (1630—1696?). Sitten Olli Nurro mainitaan isäntänä, seuraavaksi Matti Heikkinen (1698—1617). Jälleen tila jäi autioksi Matti Heikkisen perheineen kuollessa isonvihan melskeissä.

Hyyryläiset tulivat sitten isänniksi, kun Niilo Pekanpoika Hyyryläinen ja vaimonsa Reeta Pussinen asettuivat isänniksi (1726—1736). (Simo Mäkelä, Vaala—Oulujärven pitäjä, s.250-251).

Tästä lähtien talon haltijaluettelo on suhteellisen aukoton ja selvitetty. Mielenkiintoisia asioita sisältävät Hyyryläisten suvun vaiheet Kiiskilässä. Kiiskilä kasvoi kyläksi, jolla oli oma koulu ja kauppa. Vesistöjä pitkin puita uitettiin valtavesiin. Talvikaudet savotoitiin ja pidettiin karjaa, viljeltiin peltoja. Viime sodat veivät Kiiskilän kylältäkin nuoria miehiä. Kun sukumme henkilöhistoriaa ajattelee, vanhalla myllyllä on kerrottavana vielä monta tarinaa. Ehkäpä täällä sukukokouksessamme tajuamme jotakin sen kielestä ja ajan rattaan rupatuksesta.

Toivo Hyyryläinen

Kotiseutuneuvos, Yli-Ii

Hyyryläisen suvun historia on täynnä mielenkiintoisia tarinoita, elämänpolkuja ja kulttuuriperintöä, jota sukuseuran jäsenet ovat vuosien varrella tallentaneet ja jakaneet yhteiseksi iloksi ja muistoksi.

Sukuseuran piirissä on koottu ja kirjoitettu tekstejä, jotka valottavat Hyyryläisen suvun vaiheita eri vuosikymmeninä ja -satoina. Jäsenten laatimat kirjoitukset käsittelevät niin suvun historiaa kuin henkilökohtaisia muistoja ja kokemuksia. Mukana on myös lehtijuttuja ja kirjallisia julkaisuja, jotka ovat jäsenten kirjoittamia.

Erityisenä ylpeydenaiheena on suvulle sävelletty ja sanoitettu oma Hyyryläisten sukumarssi, joka yhdistää suvun jäsenet yhteisen perinnön äärelle ja tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta sukutapaamisissa ja juhlahetkissä.

Tälle sivulle on koottu katsaus Hyyryläisen suvun kirjalliseen ja kulttuuriseen tuotantoon. Tekstit ja materiaalit tarjoavat kiinnostuneille mahdollisuuden syventyä suvun vaiheisiin, tutustua sukulaisten kertomuksiin ja löytää yhteisiä juuria. Sivulta löytyy myös teosten tekijöiden yhteystiedot.

Tämän sivun alasivuilta löydät luettavaa

Pasi Helminen, sukututkija

Juuri julkaistu uusi opas sukututkimuksen perusteisiin

Tilaukset osoitteesta: www.sukututkija.fi/PDF-oppaat/

SISÄLLYSLUETTELO:

Luku 1: Mistä aloitan? – Ensimmäiset tiedot kotona Mitä tietoja tarvitset ennen kuin avaat internetin? Nimi, paikka ja aika – ja miksi ne ovat tutkimuksen avaimet.

Luku 2: Miksi kaikkea ei löydy netistä? – 100 vuoden sääntö Tietosuoja selkokielellä. Miksi tutkimus pitää aloittaa menneisyydestä päin ja miksi uusimmat kirjat ovat salaisia.

Luku 3: Digihakemisto – Helppo oikotie kirkonkirjoihin Näin selaat kirkonkirjoja kuin valokuva-albumia. Ohjeet seurakunnan valintaan ja kylähakemiston käyttöön.

Luku 4: Katiha – Karjalan sukujen löytäminen nimellä Karjalan tutkimuksen helpoin työkalu. Näin haet suoraan henkilön nimellä ja löydät oikeat sivut ilman selaamista.

Luku 5: SSHY – Laadukkaat kuvat ja jäsenistön tuki Mikä on Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys? Miten selaat kuvia täällä ja mitä hyötyä jäsenyydestä on (esim. uudemmat ja värikuvat).

Luku 6: HisKi – Nopea apuri etsintään Miten käytät HisKi-tietokantaa ”hakukoneena”, kun haluat löytää tiedon tietystä kasteesta